perjantai 10. tammikuuta 2014

Tätin kanssa treeneissä

Ja taas oon päivittämässä! Mullon vaan niin paljon asiaa etten tiedä mistä aloittaa :) No vaikkapa siitä jännimmästä. Tänään oli siis se päivä, kun elämäntaparemonttia oli virallisesti kestänyt viikon verran (epävirallisesti viikon ja yksi päivää). Kävin siis heti aamusta vaa'alla, joka näytti lukemaa... 90,2! Siis 2,8 kg pudotus ensimmäiselle viikolle. Tottakai tiedostan, että nesteet ja turvotus ne suurimmaksi osaksi on lähteneet ja jatkossa tulee näkymään paljon pienempiä muutoksia vaakalukemiin, mutta oon kyllä niin iloinen nyt. Tästä todellakin on hyvä jatkaa.

Söin hyvän aamupalan (kahvin kanssa 100% ruisleipäsiivu raejuusto-tuorejuustolevitteellä ja kananmunalla ja pari desiä jogurttia light mehukeitolla) ja sitten lähdettiin miehen kanssa käymään uimassa, koska molemmilla on perjantaisin vapaata koulusta. En pistänyt merkille, että kuinka pitkän matkaa yhteensä tuli uitua, mutta nyt on kyllä semmoinen olo, että ainakin käsillä on tullut jotakin tehtyä, hah! Tunnin verran viihdyttiin altaassa polskuttelemassa, hyvän aikaa tuli tottakai rentouduttua myös saunassa... ja aivan mahtavan fiiliksen kera sai lähteä pois hallilta. Käytiin syömässä herkkulounasta:




Alkukeittona oli sellaista oikein täyteläistä tomaattikeittoa. Keitto oli tosi mini, tuo on sellainen desin kuppi, eli leipäpalasetkin olivat tosi pieniä. Ja hei, liikunta, mikä ihana tekosyy laittaa vähän kunnon voita leivän päälle..! Leipä oli aivan todella hyvää, sellaista tummempaa, varmasti osittain kokojyväistä maalaisleipää, mutta elämäntapamuutoksen myötä vehnää välttelevänä pystyin onneksi pidättäytymään noissa kahdessa pikkupalasessa. Lohen pinnalla oli vähän jotain yrttiöljyä ja kastike salaatille oli kermaviilipohjainen. Salaatissa oli kurkun ja tomaatin lisäksi muutama kapris ja marinoitua punasipulia, mmm. Tämä oli varmasti täyttävin lounas mitä oon viikkoon saanut! Nyt myöhemmin päivälliseksi riittikin sitten kevyt kasvissosekeittolautasellinen raejuustolla, leivän jätin pois.

Lounaan jälkeen taas kahviteltiin parin kaverin kanssa ja kun tytöt päätti ottaa vielä oluttuopilliset, niin tämä neitipä joi soodavettä. Ihan yhtä sosiaalista ja kivaa oli ilman sitä kaljaakin.


kuva lainattu täältä.


Pakko on vielä hivenen avautua tuosta liikuntapuolesta. On hyvin todennäköistä, etten tule harrastamaan liikuntaa kehonmuokkaus- tai ulkonäköpainotteisesti. Ainakaan tähän mennessä mulla ei ole ollut oikein mitään intressejä siihen suuntaan, en esimerkiksi kaipaa itselleni näkyviä lihaksia tai nauti urheilumielessä itselleni haasteiden asettamisesta tai itseni voittamisesta mitenkään erityisesti. Tärkeintä mulle olisi tuntea itseni terveeksi ja ryhdikkääksi. Olis ihanaa, jos ei hengästyisi niin helposti. Haluaisin jäädä koukkuun siihen endorfiiniryöppyyn, mikä urheilusuorituksen jälkeen tulee. Unenlaatu varmaan paranisi, jos liikkuisi enemmän. Nivelet ja lihakset olisivat vahvemmat, keho toimisi joustavammin, enkä olisi välttämättä ihan vääräselkäinen ja lonkkavaivainen vanhempana.

Kärsin jatkuvista niska- ja hartiajumeista, oon maailman pahin jäkittäjä! Löysin joskus tällaisen niska-hartiajumpan youtubesta ja musta tää toimii tosi hyvin, avaa jumit tehokkaasti ja poistaa niistä johtuneen päänsäryn. Tein tämän taas eilen ja vaikka tää kestääkin vaan puolisen tuntia ja on kevyttä, niin kai se silti vähänniinku liikunnaksi lasketaan ja ehkä kuluttikin jotakin ;)




Hahaa, nyt jos joku oikeasti treenaava jaksoi lukea tänne asti, niin älä naura mulle kovin pahasti jooko :)

Tätä tää on oikeassa elämässäkin, iloisena papatan minkä kerkeän! Toivottavasti ei haitannut kilometrivuodatus. Huippua, terveellistä ja rentoa viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Mähän yritän myös jättää lähes kaiken vehnän ja yleensäkin jauhot pois ruokavaliostani (tosin kaura-ruisleseistä aamupuurossani en luovu) ja ajattelin jakaa Kuntoplussan jauhottoman leivän reseptin mistä oon itse tykkäillyt kovasti, jos vaikka haluat kokeilla!
    Kivikauden leivän ohje:
    150 g manteleita
    100 g seesaminsiemeniä
    100 g pellavansiemeniä
    100 g auringonkukansiemeniä
    150 g kurpitsansiemeniä
    1 dl rypsiöljyä
    2 tl merisuolaa
    5 pientä munaa
    Jauha mantelit (esimerkiksi tehosekoittimella), sekoita mantelijauhe ja siemenet kulhossa. Sekoita joukkoon vatkatut munat sekä suola ja öljy. Paista tarttumattomassa vuoassa 160-asteisessa uunissa, noin 70 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassa kunnolla. Kääri leipä liinaan ja pane se muovipussiin. Säilytä jääkaapissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaset siemenleivät on kyllä ihania! Vois ehdottomasti laittaa kokeiluun tämän. Törmäsin just taannoin reseptiin, joka oli vähän samantyyppinen kuin tämä sun, mutta siihen ei tullut kananmunaa, vaan vesi-voi-hunajaseos joka sitten sekoitettiin kuivien aineiden kanssa.

      Kiitos reseptivinkistä! :)

      Poista