sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Jotain positiivista

Aloitetaan negistelyillä ja positiivisoidutaan loppua kohden, jookosta.

Eilinen oli fiiliksiltään niin matalasuhdanteinen (täysin siis painoasioihin liittymättä), että vaikutti heti syömisiin. Tässä päivän menu:

Aamupala (n. klo. 10)
- 1 iso banaani
- 1 dl maustamatonta luomujogurttia, light vadelmamehukeittoa
- viipale 100% ruisleipää tuorejuusto-raejuusto-aurinkokuivattu tomaatti -levitteellä ja salaatilla
(aamulla vielä ruodussa, as you can see!)

Välipala (jonka havahduin nauttimaan siinä lähempänä klo. 16)
- mukillinen jogurttia ja mehukeittoa

Päivällinen (alkuillasta)
- 2 annosta pastaa (siis täydellistä lohturuokaa!), johon tuli
 * tummaa makaronia
 * öljyssä kuullotettua sipulia ja valkosipulia
 * punaisia linssejä
 * aurinkokuivattua tomaattia
 * porkkanaa
 * tomaattimurskaa
 * pari nokaretta tuorejuustoa

Siinäpä ne, lauantaipäivän syömiset. Kalorit tuskin ylittyivät (heh), mutta säännöllinen ruokarytmi katkesi täydellisesti. ONNEKSI mulla oli kaapissa ainekset tuohon pastaan, sillä muuten olisin joutunut käymään kaupassa ja sillä olisi voinut olla tuhoisat seuraukset. Vanha Alli ois yksinäiseen ja surulliseen oloon vetäissyt mitä todennäköisimmin juustoisimman pakastepitsan mitä löytyy, sipsipussin, karkkipussin ja vähän vielä limua kyytipojaksi. Että kyllä sitä positiivista kehitystä edelliseen löytyy tilanteesta kuin tilanteesta, kun vähän vaan jaksaa kaivaa ;) Miten voi olla, etten repsahtanut tuota kasvispastaa pahempaan tunnemässäilyyn, vaikka kauppa ois ollut sadan metrin päässä?? Ehkä mulla on oikeesti jokin naksahtanut aivoissa kohdilleen.

Perjantai sentään oli lauantaita paljon parempi. Heitin 5,5 kilometrin kävelylenkin auringossa ja iltapäivällä kävin siellä joogassa ensimmäistä kertaa. Jooga sisälsi paljon helppoja liikkeitä, hengitysharjoituksia, meditaatiota ja rentoutumista. Oli kyllä aivan mieletön raukeus noiden kahden jälkeen!

Tänään on onneksi päivä uus, katsotaan mitä se tuo tullessaan. Nukuin pitkään, varmaan liki kellon ympäri viime yönä? Tarkoitus olisi ulkoilla auringossa ja kiriä viimeiset minuutit tämän viikon Liikuntaspurtti-tavoitteeseen :) Ruokahalu on vieläkin vähän kadoksissa, "aamupala"jogurtti on edelleen puoliksi syömättä tuossa vieressä... Mutta, jospa se tästä! Koitetaan pysyä positiivisina, eikös vaan :) Kiitos ihanista kommenteistanne viimeisimpiin postauksiin, ne ovat aina tervetulleita ja hurjan hyvä mieli on mulle tullut teidän tsempeistänne! Tämän blogin perustaminen oli loistava päätös. Nyt kun jälkeenpäin ajattelen, niin olisi todellakin pitänyt tulla noita teidän kommenttejanne lukemaan eilisen huonon päivän aikana... Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti