sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Ihana naiseus

Saatiinhan niitä matalasuhdanteisempia päiviä tämänkin vuoden puolelle. Syypäänä tietysti naistenvaivat, mitkäs muutkaan! Oon menkkojen aikaan usein tosi paskana, etenkin aamusta ja aamupäivästä juilii mahaan ja öklöttää sen verran, että mieli on vähän maassa eikä ruokakaan maistu. Samanlainen on ollut fiilis tänään ja eilen aamulla, mut oon pyrkinyt syömään suht normaalisti. Eilen illalla kun paha olo hellitti, vanha tuttu sipsihimo iski, mutta onneksi vain ohikiitäväksi hetkeksi. Ehkä vähän vanhasta tottumuksestakin..? Onnistuin onneksi aika pian pyristelemään siitä irti.

Syönyt oon siis edelleen aika esimerkillisesti ja oon kyllä aivan tosi ylpeä itsestäni! Motivaatio korkealla vieläkin. Eilen tein lounaaksi itselleni ja miehelle munakasta, johon pistin raejuustoa, fetaa ja tomaattia sekaan, tosi hyvä kombo.




Päivälliseksi syötiin miehen loihtimaa superhyvää kasvis-borssikeittoa ruisleivän kera. Ensin meinasin jättää smetanan pois keitosta, mutta sitten tulin järkiini ;) Laitoin kuitenkin vain murto-osan siitä määrästä, mitä aikaisemmin olisin keittooni tuota ihanaa, rasvaista herkkua lätkäissyt! Loput korvasin raejuustolla ja toimi tosi hyvin sekin borssin seassa :)

Leffanaposteluksi ei siis, luojan kiitos, päätyneet ne sipsit, mut vihanneksia dippailtiin. Sen verran repsahdin, että söin muutaman kevyt snack -nakin myös. Tää ei siis ollut repsahtaminen kaloreiden tai niinkään terveellisyydenkään puolesta, vaan luomulihalupaukseni... Kunnon pahiksena vedin sitten vielä 2,5 desin minitölkin kokis zeroa naposteltavien kaverina! :D Tätäkin ois voinut mennä sen litran verran, että ehkä ainakin kohtuutta on opittu.




Kermaviilidipin maustoin itse. Laitoin kevytkermaviilin sekaan ketsuppia, Texaspete-kastiketta, mustapippuria, juustokuminaa, paprikajauhetta, vähän suolaa ja ihan hitusen sokeria tuomaan makuja esiin. Näillä aineksilla tulee vähän semmoinen kaupan American-dippiä vastaava kastike, mut veikkaanpa että aikas paljon vähäsokerisempi ja erittäin paljon lisäaineettomampi :)

Voi olla, että tänään jään tämmöisenä vähän plöh-oloisena sohvannurkkaan kyhjöttämään ja toivomaan parempaa fiilistä huomiselle. On vilkas viikko tiedossa, että tuskin kannattaa ottaa huonoa omatuntoa siitä että vetää tämän vapaapäivän vähän iisimmin. Mut jos saan energiapiikin jostain, niin voisi kyllä ulkoillakin vähäsen, nyt kun vihdoin saatiin tuota luntakin!

3 kommenttia:

  1. Onpas taas hyvänmäköisiä annoksia :) Ollaan muuten samanpituisia (okei, oon puol senttiä pidempi) ja aika samoista kiloista lähdin itse liikkeelle toukokuussa 2013 :) Ja molemmat ollaa sipsihirmuja :D Mun yks lemppari on dipata Pirkan asteen ohuempaa turkkilaista jogurttia kasviksiin sipsihimoissa :) Maistuu taivaalliselle kun maustaa sen itse yksikyntisellä valkosipulilla, ja saa ihan kivasti proteiiniakin :) Niin, ja noita sipsidippejä voi myös käyttää salaatinkastikkeena/uunivihannesten kastikkeena pahimpiin himotuksiin :) Itse ainakin huomasin, että en niinkään himoitse varsinaisia sipsejä vaan niitä mausteita ja dippejä ;)

    Huomenna alkaa neljän viikon Liiku 6h/vko tai 24h/kk- haaste, johon on jo moni bloggari osallistunut. Hyppää mukaan jos yhtään kiinnostaa :) Tarkoitus on kannustaa toinen toistaan liikkumaan ja haastamaan itsensä n. 6h viikossa liikuntaan. Tärkeintä on hyvä fiilis, ei niinkään tulosten sataprosentinen toteutuminen :) Lisäinfoa löydät täältä: http://mannamasu.blogspot.fi/2014/01/kaikki-messiin-liikuntaspurtti-iii.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaaa todellakin oon mukana! Kiitos kun pyysit! :)

      Ja kiitos kommentistasi muutenkin, on aina kiva tietää, että siellon kohtalotovereita ja vinkit mahdollisen, tulevan suuren sipsihimon taltuttamiseen ovat todellakin tervetulleita :D

      Poista
    2. Hienoa! Saatiin taas yks uus jäsen spurttailemaan! :) Laitoin kutsun Heiaheiasta tulemaan :) Lämpimästi tervetuloa koitokseen! :) Ja joo, sipsit ovat ihania mutta silti välillä aika katalia vihollisia mitä painoon tulee :) Vinkkejä otetaan täälläkin vastaan! :)

      Poista