sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Rakas ruokapäiväkirja

Eli, päätinpä listata tänään sunnuntaina syödyt ruoat!

Aamupala: 
- yksi 100% ruisleipäviipale omatekoisella pestolevitteellä, juustosiivulla (rasvaa 15%) ja kurkulla
- lasi appelsiinitäysmehua
- 2 kuppia kahvia rasvattomalla maidolla

Lounas:
- munakas raejuustolla ja pestolla
- salaattia, yksi porkkana

Välipala:
- banaani

Päivällinen:
- 5 pienehköä tuorejuustotäytteistä naudanlihapullaa
- kukkakaalimuussia
- omatekoista jugurttikastiketta
- salaattia, kurkkua
- "jälkkäriksi" kuppi kahvia rasvattomalla maidolla

(Tuleva) iltapala:
- joku hedelmä, ehkä kiivi

Näiden lisäksi oon juonut paljon vettä. Aamut aloitan aina puolen litran tuopillisella vettä, johon on lisätty liraus sitruunamehua. Aamupalan syömisessä oon ollut aikaisemmin vähän huono, mutta nyt terveellisemmän elämän myötä oon päättänyt, että syön heti herättyäni aamukahvin kaverina jotakin. 




Lounasmunakas näyttää hirmu pieneltä tuossa kuvassa, sillä kanssa-asuja tykkäs taittaa sen tuolleen kaksinkerroin :) Eipä sillä, ei se munakas mikään monsterikokoinen ollutkaan, koska se riivittiin kasaan jääkaapista löytyneistä jämistä. Tässä ohjetta:

Pieni pestomunakas (kahdelle)

3 luomukananmunaa
loraus rasvatonta maitoa
2 rkl rasvatonta raejuustoa
2 tl pestoa
mausteita maun mukaan

Kaikki ainekset sekaisin ja paistetaan pienessä lorauksessa oliiviöljyä pannulla, perussettii siis!




Päiväruoaksi päätin tehdä tuorejuustotäytteisiä lihapullia kukkakaalimuusilla nähtyäni tämän blogipostauksen Laihdutuskuurilla-blogissa. Ja ai että! Parhaita lihapullia ikinä! Ja tuo muussi, niin samettista ja ihanaa... Käytin 7 % ruoka"kermaa" ja koska voita ei kaapissa ollutkaan, korvasin sen tuorejuustolla. Suosittelen testaamaan! Lihapulliakin tuli tehtyä sellainen satsi, että vielä ylihuomennakin saan mussuttaa noita, ei tosin haittaa yhtään, kun tuli niin hyviä ;) Tein pullat ilman korppujauhoja ja naudan luomujauhelihasta. Rasvaa jauhelihassa oli aika paljon, 17%, mutta pysyn aika tiukkana siinä, että lihani ostan luomulaatuisena. Ja jos kaupassa on valittava vähärasvaisen ja luomun välillä, niin... Ei voi mitään, syödään sitten vähän pienempiä annoksia vaikka ja jätetään samalla aterialla hiilarit mahdollisimman minimiin. 

Jonkin verran tuli tänään tuota rasvaa syötyä, sekä pehmeetä että kovaa, mutta annoskoot sain pidettyä mielestäni hyvinä, en edes santsinut. Hirmu hyvä fiilis on joka tapauksessa!

Kevyen, omatekoisen levitteen ohjeen voisin jakaa ens kerralla sit. Mukavaa pitkän viikonlopun jatkoa ja alkavaa viikkoa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti