keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kaloriärsytys

Tänään aamu alkoi kiireellä ja ärinällä, mutta edetessään päivä muuttuikin paljon kivemmaksi! Tämä liittyi osaltaan myös ruokajuttuihin, ja näin ollen mulla tuli pakottava tarve tulla blogiin kirjaamaan perinteiset tunnustukset päivän syöpöttelyistä...

Mulla on koulussa menossa maailman eri kulttuureihin ja etenkin ruokakulttuureihin keskittynyt kurssi. Tänään oli minun nelihenkisen ryhmäni laatiman esityksen ja suunnitteleman ateriakokonaisuuden vuoro ja päästiin keittiöön hääräämään :) Päästiin siis testailemaan vietnamilaisia herkkuja! Kuvat ovat kännykkäkameralaatua, aim sori... Järkkäri unohtui aamuhötäkässä kotiin.




Oltiin salin puolella ja toteutettiin koristelut ja kattaukset luokkakaverin kanssa. Aika kivat tuli, vaikka itse sanonkin! Alakuvissa katettuna jo myös alkuruoka, eli vietnamilaiset kasvis-jättikatkarapu-riisinuudelitäytteiset kesärullat nuoc cham- ja maapähkinävoi-dippikastikkeilla (joita en siis todellakaan hulaissut koko kipollisia, ei huolta! :)). Täältä kiinnostuneet löytävät huikean hyvän ohjeistuksen kesärullien tekoon.




Mangosalaattia ja kanavartaita pääruoaksi samojen edellämainittujen dippikastikkeiden kanssa, lisukkeena inkivääririisiä. Jälkkäriksi vanhanajan vaniljajäätelöä, tuoretta ananasta ja kookoskinuskia......................... otin sentään vähän pienemmän satsin, kuin useimmat muut. Mitään annoksia ei tietenkään keretty kuvaamaan, kun piti päästä syömään tottakai!

Sitten tuohon otsikonkin jo vihjaamaan aiheeseen: Kaloreiden laskeminen on kyllä sitten syvältä! Tuonkin herkullisen, raikkaan ja kasvispitoisen lounaan energiat nousi pilviin (n. 795 kcal), vaikka toki vain arvioiden pystyin laskemaan, kun en itse ollut valmistamassa ruokia jne. Kesärullien kalorimääriä koitin googlailla nyt myöhemmin päivällä, mutta ei löytynyt. Sitten ajattelin, että no tietysti, nuo on niiiin ihania ja hyviä, ettei ketään mitkään kalorit edes kiinnosta! Minä lasken illat pitkät maha kurnien kaloreita ja mietin pääni puhki, että mitä saisin vielä syödä, yleensä saaden vastauksen, että enpä oikein mitään. Ehkä elämän pitäis olla vaan broiskun rintaleikettä ja lisukesalaattia, mutta kun tavallaan toivoisin siltä vähän muutakin... Paljon parempi oli olla ilman kaloreiden vahtaamista, hyvillä mielin join maitolasilliseni lounaan kanssa, ilman ongelmaa söin välipalaksi banaanin omenan sijaan jos siltä tuntui, illalla söin hyvän iltapalan ja niin edelleen... :D Ja kyllähän tuo olo oli hyvä ja kroppakin vähäsen keveni.

No mutta, tänään kalorit eivät vielä ole menneet yli 1500:n, aamupala oli kevyt ja välipalana iltapäivällä söin ihan vaan sen omenan. Ja olin useamman tunnin jaloillani ja liikkeessä ennen lounasta, että eiköhän sekin jo jotain kuluttanut. Ja ehkä sitä nyt vielä huomisen jaksaa laskea, niin perjantaiaamuna voidaan sitten katsoa, että kannattiko! :)

Ainiin ja vielä tämän päivän päivällinen:




Kaksi leftover-rullaa ihan sellaisinaan, avokadoa, yksi luomumuna paistettuna, vähän rehuja. 474 kcal. Ja just joku nettisivu koitti neuvoa, että alle 200 kalorin ateriat ois niinku tosi hyvii. Aargh! 

Mua ärsyttää koko kalorit nyt niin paljon, että jos mies kotiintullessaan tuo mukanaan sen runebergintortun, mitä uhosi, niin saatan ihan uhallani vaikka jopa syödä sen! :D

6 kommenttia:

  1. Kaunis kattaus!
    Mua rassaa nuo kalorit välillä kans ihan toden teolla. Koulussa vedän tyytyväisenä napaani mielestäni terveellisen aterian; salaattia, keitettyjä vihanneksia & perunoita ja jauhelihapihvejä.. Ja sitten kun arvon niitä kalorimääriä kun pitäis kalorilaskuriin syöttää jotain, niin hupsheijaa 700 kcal tuli niin että pätkähti..

    Ja repesin tuolle alle 200 kcal aterioille :D. No jos syö vaikka lihapullan ateriaksi ja puolen tunnin päästä toisen aterian (vaikkapa lusikallisen makaronia), niin ehkä sitten tulee alle 200 kcal aterioita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja joo, 200 kcal, ihan kamalaa :D Jotenkin ei kuulosta kovinkaan terveelliseltä touhulta se. Jos monipuolisen, lautasmallin mukaisen aterian alle 200 kcal meinasi koostaa, niin aika pieni lautanen pitää silloin olla käytössä, hehe.

      Poista
  2. Hih, joo, kyllä ne kalorit välillä rassaa, etenkin sillon kun niitä laskee vasta syömänsä annoksen jälkeen. Eipä siinä enää korjailla syötyä. Ja joskus on vaan niin nälkä että ei jaksa maha kurnien vielä laskea mitään. Toivoa kuitenkin on: jos on oikein ahkera niin laskee ja suunnittelee atriat (edes sen seuraavan) sillon kun on vielä massu täynnä edellistä :) Lisäks päivinä jollon ei oo niin ahkera, voi käyttää hyödyksi jo aiempina päivinä tehtyjä laskelmia annoksia ja kyhätä samanlaisia :) Kyllä sitä viikossa kahdessakin saa jo aikaiseksi hyvän ruokalistan mitä kierrättää kyllästymiseen asti ja juttuja vaihdellen :) Puhumattakaan siitä että kun on laskenut vaikka jo kuukauden aterioita niin voi poimia sieltä ne onnistuneimmat päivät ja kopsata niitä :) Isojen ruokasatsienkin teko helpottaa kun yhden satsin syötyä tietää mitä kaloreita lopuista tulee. Paitsi että välillä on tosi ärsyttävä laskea esim kuinka monta desiä sosekeittoa tulikaan koko kattilaan kun sen määrä vaihtelee aina! :D

    200 kcal ateriaa en kyllä söis ku välipalana tai jonaan iltapalana :) Ei se lounaalta tai päivälliseltä ainaskaan kuullosta. Aamupalaankin mulla menee yleensä tuplaten tuo määrä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nimenomaan itsellenikin haluaisin ihan vain sellaiset hyvät peruskäsitykset noista eri ruoka-aineiden kalorimääristä, että osaisi sitten arvioida annoksesta saatavan energian edes suunnilleen, ettei jatkuvasti tarvitsisi niitä numeroita ynnäillä. Onhan tää laskeskelu toki ollut aika mieltäavartavaa esimerkiksi just noitten koululounaiden kohdalla! Niiden kalorit on ollut helpot laskea tarkkaan vasta sitten syönnin jälkeen, etukäteen kun ei aina täysin tiedä, että mitä saa... Sitten päivällisen ja muut loppupäivän syömiset on pystynyt laskemaan helpommin etukäteen sen lounaan energiamäärän mukaan :)

      Poista
  3. Mä oon varmaan syöny joskus jonkun 200 kcal aterian. Hirveesti vihreetä salaattia ja sit jotakin lihaa. Ei pitäs ylittyä. Mutta heti jos lisää kananmunaa, kastiketta tai maitolasin niin ylihän se menee :D Saakin kyllä mennä.

    Yks yhtäläisyys lisää: sulla on pohjalla selkeesti joku ravintolapuolen tutkinto? (Jos mun koulullakin olit keittiössä duunaillut?) Mä oon ekalta ammatiltani ravintolakokki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kyllä saa! Pakko vielä tarkentaa, ettei tuo 474 kaloriakaan päivällisen kohdalla ollut niinkään maailmanloppu, mutta yllättävä juttu..! Että niin niitä satasia vaan humpsahtelee sinne kaloripankkiin ikään kuin tuosta noin vain. Kyl heikompaa hirvittäis!

      Ja totta tosiaan, mulla on jo yksi ruokapuolen tutkinto, jonka hankin opiskelemalla ammattiopistossa Joensuussa ja nyt sitten olen hankkimassa amk-pohjaista ruokapalvelualan tutkintoa sille kaveriksi täällä Tampereella :)

      Poista