sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kauppakassin sisältö

Mulla on hyvä fiilis! Päätöksestä jatkaa kevyellä linjalla, tavoitteistani, siitä, että koulussa alkaa uusi jakso ja siitä, että on niin valoisaa, kevät tulee. On ollut mukava viikonloppu, eikä alkava uusi viikko ahdista. Olen päässyt takaisin posiitivisemman asenteen syrjään kiinni ja tää on maailman parasta, jee!

Kävin tänään käpöttelemässä kevätpäivässä, olin liikkeellä yhteensä noin tunti neljäkymmentäviisi minuuttia, ja välissä piipahdin Lidlissä ruokaostoksilla. Musta on aina jotenkin tosi mielenkiintoista, jos bloggaajat esittelevät ruokaostoksiaan, päätin nyt siis tehdä itse saman :D Tässäpä hieman ensi viikolle varattuja sapuskoja, kauppakasseista paljastunut sisältö kokonaisuudessaan:




1. Parsakaali oli niin edullista, että nappasin mukaani yhden. Voisin tehdä siitä itse wokkia joku päivä ensi viikolla, niin ei sitten tarvitse hakea megarasvaista noutoversiota lähikiinalaisesta...

2. Olisin ostanut lohen mieluiten raakana ja tehnyt itse uunilohta, mutta isot, kypsentämättömät lohifileet olivat loppuneet. Eipä sillä, savulohi on taivaallista.

3. Olen nyt parilla kauppareissulla haksahtanut noihin valmis-smoothieihin. Käteviä aamulla, kun lampsit silmät ristissä keittiöön, eikä ihan ensimmäisenä tee mieli ruveta väkertämään eri hedelmien ja sauvasekoittimen kanssa, tai välipalana, helppo ottaa mukaan. Vähän harmittaa tuo noista kertyvä muovijäte, mutta onneksi meidän taloyhtiössä on keräysastia energiajätteelle, johon nuo muovipullot saa heitettyä, niin eivät mene sekajätteeseen :) Ja Pirkan smoothieissa on palautuspullot!

4. Suosittelen noita Lidlin antipastilajitelmia lämpimästi. Niitä on monia erilaisia, omaksi suosikikseni on noussut tuo, missä on laadukkaanoloisia oliiveja, fetaa ja aurinkokuivattua tomaattia hyvänmakuisessa öljykastikkeessa. Saman sarjan artisokansydämet on myös tosi hyviä! Tuosta yhdestä rasiasta riittää hyvin just kahteen salaattilautaselliseen. Helppoa ja kätevää! Itsellä ainakin unohtuu isommat oliivipurkit parin syömiskerran jälkeen helposti vaan pyörimään jääkaappiin...

5. Herkkusienet ajattelin täyttää voimakkaanmakuisella koskenlaskijajuustolla, jota mulla on avattu paketti jääkaapissa odottamassa tuhoamistaan, ja paistaa sitten uunissa, niiin hyvää! :)

6. Rakastan avokadoja, mitä siihen nyt sitten enää lisäämään?




Toivottavasti saitte yllinkyllin hemmottelua eilen naistenpäivänä! Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti